Henna mestarien opissa leirillä

Henna Rosilo osallistui leirillemme muutama viikko sitten. Tässä hänen ajatuksiaan leiristä.

Olen nostanut kahvakuulaa nelisen vuotta melko kevyellä otteella. Haave kisaamisesta kasvoi hitaasti. Keväällä 2014 kilpailin ensimmäisen kerran ja vieläpä ensimmäisen kerran missään urheilulajissa ylipäätään. Olen jäänyt koukkuun lajin rytmiikkaan, rentouden ja räjähtävän voiman yhdistymiseen, meditatiivisuuteen ja myös loputtomaan tekniikan hinkkaamiseen. Myös kisaaminen on osoittautunut palkitsevaksi kokemukseksi ja tarkoitus onkin jatkaa tänä vuonna.

Lähdin leirille saadakseni motivaatiosysäyksen vähillä treeneillä menneen syksyn jälkeen. Halusin myös päästä niin sanotusti sanoman alkulähteille ilman, että osa asiasta hukkuu matkalle. Olen treenannut ilman valmentajaa, käynyt eri ohjaajien kursseilla ja treeneissä ja saanut välillä hyvinkin päinvastaisia tekniikkaneuvoja. Halusin vihdoin saada tekniikkaoppia suoraan maailman parhailta nostajilta, enkä pettynyt. Ivan ja Ksenia pystyivät perustelemaan jokaisen liikkeen suoritustavan lihastyön minimointia ajatellen ja myös tarkalla silmällä karsimaan niin suurempia kuin niitä pienimpiäkin suoritusta heikentäviä virheitä.

Lauantaina aloitimme työstämään räkkiä ja työntöä Ivanin ohjaamassa ryhmässä. Olen taistellut pitkään yläkropan liikkuvuusongelmien kanssa. Niiden lauettua viime syksynä työntöni on vihdoin tuntunut rennolta ja tasapainoiselta. Ivaninilta saamani palaute ilokseni vahvisti käsitystäni siitä, että olen menossa oikeaan suuntaan. Itseäni hämmentänyt lantion asento yläasennossa selvisi: vähiten työtä tehdään vain oikaisemalla jalat kakkosdipistä, jolloin alaselkä saa jäädä vähän notkolle. Haasteenani ovat edelleen hengityksen sujuvuus ja hartiaseudun rentouttaminen räkissä sekä toki aina myös hyvien toistojen määrän kasvattaminen sarjoissa.HENNA16243911289_94eb46c060_h

Työnnön jälkeen jatkoimme rinnallevedon ja heilautuksen kanssa.  Sunnuntaina päädyimme tempaukseen, joka on aina tuntunut vaikealta.  Olen sahannut tekniikkani kanssa edestakaisin parasta vaihtoehtoa hakien. Olen kokeillut Ivanin ja Ksenian käyttämää diagonaalista painonsiirtoa aiemminkin, mutta liian etupainoisen työskentelyni ja vartalonkierron puuttumisen takia sen hyöty ei ole aiemmin täysin auennut, vaikka käsivarren käyttäminen vipuvartena onkin tuntunut järkevältä.

Lähdimme leirillä hakemaan tekniikkaa niin rinnallevedossa, heilautuksessa kuin tempauksessakin hyvin liioitellusti.  Väsynyt kroppani ei pystynyt kumpanakaan päivänä sisäistämään yhtäaikaista painonsiirtoa ja vartalonkiertoa niin hyvin kuin olisin toivonut. Ensimmäisissä omissa treeneissäni leirin jälkeen olikin pakka edelleen aivan levällään kaikessa muussa paitsi työnnössä ja päässäni soi vain Ksenian ”more back”. Edessä on siis pitkä tie tekniikan ja vartalon takapuolen lihasten vahvistamisen kanssa, jotta tempaus joskus muuttuisi helpommaksi.  Päällimmäisenä on nyt kuitenkin luottamus siihen, että suunta ja tavoite ovat selvät.  Minulle optimaalisin tyyli tulee kyllä löytymään ennen pitkää.

Sunnuntaina Ivan ja Ksenia myös kertoivat treenaamisestaan ja ilokseni painottivat palautumisen merkitystä, runsasta työskentelyä kevyillä kuulilla sekä rentouttavaa ja lihaksia irrottavaa kestävyystreeniä. Kun omat voimatasoni eivät ole lähelläkään maailmanluokkaa, niitä raskaitakin oheistreenejä on vielä välillä kuitenkin tehtävä. Kaiken kaikkiaan leiri oli tuttuun tapaan hyvin järjestetty, fyysisesti rankka ja henkisesti palkitseva. Ivan ja Ksenia paljastuivat myös erittäin mukaviksi ja kannustaviksi opettajiksi, joten toivon, että pystyn jatkossakin osallistumaan tähän yhteistyökuvioon. Ensimmäisessä ohjauskontaktissa ei koskaan pääse kovin syvälle ja siksikin olisi oman tekniikan kehityttyä kiva palata samojen ohjaajien oppiin. Nyt vaan hyvillä toistoilla kohti kevättä ja keveämpää nostamista!

Henna16242508508_f17cae68a5_h

Kuvat leiriltä: Max Käär

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s