SM-viikko 2022 lukemina ja työtunteina

Muutaman viikon jälkeen tästä reilun vuoden projektista pystyy hahmottamaan paremmin ja kirjasin ylös joitain asioita. Ehkä näistä on apua seuraavalle SM-viikolle lähtijälle.

Kesän korvalla 2021 Suomen painonnostoliitosta otettiin seuraan yhteyttä, että kahvakuula puuttuu edelleen SM-viikolta. Aiempien vuosien tapaan liitto toivoi lajin olevan mukana ja kysyi lähtisimmekö järjestävänä seurana tätä toteuttamaan. Seuramme edellinen puheenjohtaja otti yhteyttä kahvakuulajaoston silloiseen puheenjohtajaan ja selvittelytyö jaoston kannan suhteen alkoi. Kun saimme vihreää valoa niin pian tämän jälkeen liiton avustuksella olimme yhteydessä SM-viikon järjestävään tahoon KOKO-tapahtumiin. 

SM-viikon 2022 valmistelu Liftareiden osalta oli polkaistu käyntiin. 

Ensimmäinen SM-viikon palaveri, johon seuran edustajan piti osallistua, olikin jo hetimmiten eli 9.6.2021. Silloin meille lajien edustajille kerrottiin missä ja mitä tapahtuu ja millainen määrä lajeja oli kaavailtu osallistuvan. Jo tässä vaiheessa mukana oli 24 lajiliittoa ja 29 urheilulajia. Kävimme läpi loppuvuoden aikataulutusta eli mm. milloin mitäkin tietoa lajista olisi oltava Ylellä ja KOKO-tapahtuman vastuuhenkilöllä:

  • kesäkuussa Yle vieraili Salossa ja lajeille annettiin aikaa miettiä millaisissa paikoissa olisi halua kilpailla
  • elokuussa oli vastattava alustaviin lajikyselyihin (lajimuoto, sarjat, suorituspaikkatoiveet, kilpailun kesto yms.) ja aikatauluihin. Lisäksi Liftarit infosivat kahvakuulajaostoa nostomuodoilla, joita voisi SM-viikolle yhdessä jaoston kanssa suunnitella
  • syyskuussa päästiin lajien kanssa Saloon tutustumaan suorituspaikkoihin ja lajit jaettiin toiveiden mukaan, Yle tarvitsi myös alustavaa aikataulutusta kaikilta lajeilta ja mehän änkesimme itsemme tietenkin ensimmäiseen suoraan lähetykseen!

Viime vuonna jo piti olla tiedossa millaisen tulospalvelun lajit haluavat ja onneksi meillä oli edellisiltä vuosilta grafiikkaa valmiina. Koska nostomuoto tulisi olemaan erittäin todennäköisesti Strong Sport niin maratonin tulospalvelu tulisi hyvin taipumaan tähän. 

  • lokakuussa Liftareista käytiin vielä Salon torilla ja sovittiin leuanvedon kanssa lavan käyttöä ja pohdimme yhdessä roudausta ja aikataulutusta, joka ainakin alkamis- ja päättymisajaltaan piti saada Ylelle
  • marraskuulle jäi vielä pohdintaa otetaanko kahvakuulaa lajikokeiluun vai alkaisiko jo olla riittävästi tekemistä näille kisoille

Joululoman jälkeen jatkettiin mihin ennen joulua jäätiin

– tarkempi tapahtumasuunnittelu alkoi

– kalusto-, äänentoisto-, logistiikka-, turvallisuus- yms. suunnittelu aktivoitui

– viestintä ja markkinointi aktivoitui

– SM-viikon 2023 tapahtumapaikaksi väläytetiin Lahtea

Kesäkuun alun jälkeen oli Salon käyntien lisäksi viisi lajipalaveria SM-viikon ja Ylen kanssa eli noin kerran kuussa, näistä yksi oli livenä ja muut etänä. Liftareiden työryhmä kokoontui kerran kuussa ja oli lisäksi jaostoon ja liiton toiminnanjohtajaan Timo Ruuhijärveen yhteydessä sähköpostitse tai puhelimella noin parin viikon välein.

Tammikuusta loppuhuipennukseen

Kun palaveritahti tiivistyi, niin omalla työryhmällä kuin SM-viikon kanssakin, niin palsuja oli itselläni 1-2 kuukaudessa ja näiden välissä näitä palavereja piti valmistella. Haasteita palavereihin osallistumisessa oli jo syksyllä mutta nyt kun jokaisessa palavereissa oli oltava niin ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja: piti viilata omassa päivätyössä vapaapäivien paikkaa, onneksi se melko kivuttomasti onnistui! Muu elämä saikin sitten jäädä.

Keväällä Ylen rooli vielä selkeämmin vahvistui ja alettiin jo puhumaan tarkemmasta nostoaikataulutuksesta Salon torilla. Yle oli todella joustava leuanvedon ja kahvakuulan suhteen sillä saisimmehan vasta kilpailuilmoittatumisen päättymään kuukautta ennen kilpailua. Oli toki selvää, että joistakin suunnitelmista piti heidänkin olla todella tarkka: piirroksen nostopaikasta tein oman päätyöni koulutukseni tauolla vartijalta saamallani kynällä ja paperilla, jonka skannasin puhelimella kun sen perään jo kyseltiin.

Millimetripaperia ei ollut mutta koska lajimme on todella yksinkertainen selostaa tietämättömällekin niin tämä piirros hyväksyttiin. Samaa paperia hypisteli vielä Ylen ohjaaja kun keväämmällä tavattiin kamerakarttojen tiimoilta!

Liftareiden työryhmän kanssa samaan aikaan mietimme: kuka tekee nostolistat, kuka hoitaa teipit ja paperit, tilataanko roll-uppeja (onneksi tilattiin, oli pikkasen hienot telkkarissa), miten ja missä punnitaan, missä kuulat ovat, onko jaostosta kuulunut jotta nostomuotoja saataisiin viilattua, milloin pitää olla kisapaikalla tekemässä sitä sun tätä, mistä tilataan palkinnot kun haluttiin välillä jotain erilaista, paljonko tarvitaan sähköä, onko meillä selostajalle asiantuntijaa, pitääkö jonkun juontaa, entäs jos kukaan ei ilmoittaudukaan, mitenkäs se Suomisportti toimiikaan..

Pari juttua oli keväällä pohdittavana. Laskin osallistuneeni 19-22 lajipalaveriin, jossa siis oli joko kaikki lajit mukana miettimässä kuvioita tai sitten pelkästään Salon torin lähetyksen osalta. 

Työryhmä kokoontui kesäkuusta 2021 alkaen noin kerran kuussa ja touko-kesäkuussa kahden viikon välein kisoihin asti. Nämä käytiin etänä. Lisäksi olimme yhteydessä whatsapp-ryhmässä lähes päivittäin. 

Eikä ryhmä ole täysin hiljentynyt vieläkään. Nyt on jäljellä heinäkuun lomien jälkeen mm. tuomareiden kilometrikorvaukset liiton Timon kanssa ja seuran budjetin tsekkaaminen. Kahvakuulajaostoa on tiedotettu kuulien palautuksesta ja yleisistä esille tulleista haasteista kisapaikalla. Yksi palaverikin olisi Salossa elokuussa. Alustavasti sanoin, että eiköhän tämä nyt jo riitä!

Saiko kahvakuulaurheilu näkyvyyttä?

Paljastamme Ylen tiedoista sen verran, että torstaina 30.6.2022 klo 12-13 Ylen suoraa lähetystä seurasi kymmeniä tuhansia katsojia. Illan koostetta leuanvedon ja melonnan kanssa seurasi yli 100 000 katsojaa.

Yle Areenalta kisaa on klikattu tähän mennessä 36 239 kertaa. Lajikohtaisia lukuja pääsee jokainen katsomaan jokaisen lajin kohdalta erikseen.

Entä jos nämä kaikki katsojat eivät olisikaan nähneet kahvakuulaurheilua?

Vielä iso kiitos itseltäni Lift me up kahvakuulaurheiluseuran työryhmälle. Muistan joskus kuulleeni, että kun ei Liftarit koskaan järjestä kisoja. No, siinä oli teille kolme päivää sitten kerralla Ylen lähetyksen kera!

Työryhmässä vaikuttivat:

  • Kari Salenius, roll-upit ja materiaalimies, Suomisport
  • Sanna Siilin, palkinnot, mankut, vichyt ja ensimmäinen kisapaikkojen voimanaisista
  • Leena Mänkäri-Nyberg, pöytäliinat ja toinen kisapaikkojen voimanaisista
  • Tuomo Tenhunen, seuran ainoa akkreditoitu median edustaja ja kuvaaja:

Kuvat perjantailta: https://photos.app.goo.gl/Wc7u9Gi3rk9p97aR6

Kuvat lauantailta: https://photos.app.goo.gl/igFBPqzVtyG6Yzcs5

  • Minna Kohonen, lähtölistat, tuomarilistat, punnitus, palkinnot, työryhmän älykkyys
  • Mikko Hämäläinen, nostolavojen roudari, mitalit, Crocodile Dundee Ylen lähetyksestä
  • Ilari Ala-Nikkilä, oranssipaitainen viuhahtaja Ylen lähetyksessä
  • Taija Merisalo, lähtölistat, tuomarilistat, puheenjohtajan oikea käsi kun tarvittiin nopeaa ja siistiä tuotosta Ylelle, sosiaalinen media
  • Saila Kallio, talous
  • Teija Rantanen, roll-upit, IKMF puolimaratonin edustaja ja ehdoton apu ja elämänkokemus
  • Kirsi Ala-Nikkilä, palaverihaukka, asiantuntija Ylen lähetyksessä, juonto Salohallissa, mitalit, seuran vastaava kaikessa SM-viikkoon liittyvässä

Kuva: Tuomo Tenhunen

Tulokset tulevat kisatietokantaan pikkuhiljaa. Strong sportin osalta tietokanta on hieman kankea sillä se haluaa laittaa nostajat järjestykseen kuulapainon mukaan, käytössä oli kertoimet. Jotka kuvassa oleva mies oli laatinut, kiitos Aleksi Tuhkanen.

Ei urheilijoita, ei kisoja. Ei tuomareita, ei kisoja. Kiitos kaikille mikä tehtiin lajimme eteen!

Kirsi