Kaikille avoimet treenit Rusalla sunnuntaina 8.1. klo 12

Vuosi vaihtui. Nostaminen jatkuu. Toukokuulle asti Liftareilla on kerran kuussa vedetty treeni, jonka sisältöä voi ajaa itselleen sisään muutaman viikon ennen seuraavaa teemaa.

Tammikuun treeneissä teemana on Rytmi.

Mukaan on kutsuttu myös Hyvinkään Ryhti. Vetäjänä minä eli Kirsi. Käy ilmoittautumassa tai tule muuten vain.

Käydään kaikki nostomuodot rivakan ja valmistavan alkulämpän jälkeen läpi siten miten rytmi auttaa nostamisessa ja vedetään ajatuksella muutamia helppoja ja haastavampia sarjoja.

Ottakaa omaa evästä mukaan. Nyt kun meillä ei ole sovittua muutakuin aloitus klo 12 niin tunti tuskin riittää! Paikka on Ruskeasuon urheiluhalli Helsingissä, jossa parkkitilaa on roimasti. Halliin on sisäänkäynti ennen ratsastustalleja vasemmalla. Jos omat kuulat kulkee helposti mukana niin tuo. Kuvassa käytettävissä olevat kuulat. Ja mikäli Rusan pääsymaksuautomaatti yhä jumittaa niin treenit ovat ilmaisia kunnes se korjataan..

Voi olla, että varsinaista nostokurssia ei saada aikaan keväällä, joten tule käymään sunnuntaina. Pääset kevään aikana nostamisen alkuun näillä treeniminikursseilla. Kahvakuulan nostaminen nimittäin on helppoa. Ja hyvässä Seurassa kivaa.

Muita teemoja keväällä voisi olla vaikkapa hengitys, painonsiirto ja Voimapäivä yhdessä Heraklesin painonnostoseuran kanssa. Sillon pidetään myös Lift me cup, jotta elokuun SM-viikkolaiset ympäri Suomen pääsevät välitestiin. Kisaajia tuolloin saattaa tuomaroida tuomarikokelaat, riippuu miten saamme senkin puolen tulille.

Onko kysyttävää ohjelmoinnista?

Maaliskuun Lift me cup. SM-viikko 2023 Lahdessa. Nämä kisat ainakin on tiedossa nyt ja niihin saa sopivasti elvytettyä kisakuntoa tai ensikertalaisena pääsee Cupissa kokeilemaan miltä kellon kanssa nostaminen tuntuu. Mikäli tarvetta treeniohjelman suunnitteluun on niin meiltähän siihen saa apua.

Taija ja Teemu mitalikannassa EM-kisoissa

Puolasta oli tuomisina pari mitalia kummallakin ja tarkemmat tulokset tulevat kisatietokantaan: Tuomolla LC 24kg hopea ja pronssi. Taijalle kultaa biathlon 20kg sekä LC 16kg, joka on WKSF- liiton rankeissa World Record 100 toistolla Masters-sarjassa 75kg! Onnea Taija, olet seuran ensimmäinen maailmanennätysnostaja!

Mitä tapahtui uudenvuoden aattona Rusalla?

Kari perehdytti Masters-tyyliin pari Heraklesin painonnostajaa. Esiliinoina Liftareista olivat Sanna ja Elina.

Jäsenmaksut 2023?

Kyllä. Suomisportissa jossain vaiheessa.

Kirsi