”Tekniikat poikkesivat selkeästi harrastekahvakuulajutuista” – tekniikkakurssin antia

Optimal Performance Centerin valmentaja Sanna Aro osallistui Lift Me Upin tekniikkakurssille huhtikuussa. Mitä Sannalle jäi mieleen kurssista, sen hän kertoo alla.

Seuraavan kurssin järjestämme 4.9.2016. Lue lisää kurssista ja ilmoittaudu mukaan.

Kerro lyhyesti itsestäsi? 

Olen koulutukselta luokanopettaja, fysioterapeutti sekä personal trainer. Lisäksi minulla on useita seminaareja ja koulutuksia valmennuspuoleen liittyen. Kotoisin olen Torniosta ja joulukuun 2015 alussa muutin Oulusta Helsinkiin töihin Optimalille. Salipuolella treenaillut yli 15 vuotta. Tämmöinen suorapuheinen ja positiivisella asenteella viritetty ylisosiaalinen lappilainen.

Valmentaja Sanna Aro tekniikkakurssilla

Osallistuit Lift Me Upin kevään 2016 tekniikkakurssille. Mikä oli suurin oivalluksesi kurssilla?

Kurssille lähdin ihan siitä syystä, kun se täällä Optimalin tiloissa järjestettiin ja johdon puolesta siihen tarjottiin mahdollisuus. Kahvakuulaliikuntaan olen tutustunut hieman aiemminkin ja olen käyttänyt kahvakuulaa jonkin verran pitämissäni ryhmävalmennuksissa.

Kisatekniikoihin en kuitenkaan ollut aiemmin vihkiytynyt eli tämä oli uutta ja avarsikin paljon lajin osalta! Tekniikkakurssilla käytiin läpi räkkiasentoa, heilautusta, rinnallevetoa, työntöä, vauhtipunnerrusta ja tempausta – näistä tekniikoista voi sanoa, että kaikki tulivat uutena ja tekniikat poikkesivat selkeästi niistä harrastekahvakuulajutuista, mitä olen aiemmin tehnyt.

Suurimpana oivalluksena tuli liikkeen ’taloudellisuuden’ huomiointi eli se, että osaa liikuttaa kuulaa teknisesti oikein, lihaksia vähiten kuormittamalla. Esimerkiksi että kuulaa pidetään liikkeen aikana lähempänä kehoa kuin olin aiemmin ajatellut ja haetaan työhön näin rentoutta. Tämä sinänsä kävi todella hyvin järkeen etenkin ajatellen kisasuoritusta, kun on saatava mahdollisimman paljon toistoja, jolloin ei ole syytä väsyttää lihaksiansa turhalla työllä liikkeen aikana.

Mitä ajatuksia kahvakuulaurheilu herättää valmentajan näkökulmasta?

Laji on vaativa ja mustelmilta ei ainakaan allekirjoittanut välttynyt tuon koulutuksen aikana, eikä lihaskivuilta. Tekniikka vaatii liikkeiden osalta paljon toistoja, jotta tekniikat iskostuvat.

Näin valmentajan näkökulmasta tärkeimpänä ajatuksena heräsi, jo heti koulutuksen aikana, oheistreenin tärkeys voimaharjoittelun muodossa. Optimaalisen kehittymisen kannalta on tärkeä huomioida esimerkiksi rakenteellinen lihastasapaino ja liikkuvuus saliharjoittelun kautta. Kahvakuulan yksipuolisen, toisteisen harjoittelun vuoksi voi helposti kehittyä lihasepätasapainoa ja toispuoleisuutta mm. lihaskireyksien osalta. Näihin on tärkeää puuttua – jo senkin vuoksi, että kahvakuulatuloksissa voisi kehittyä optimaalisesti. Voimaharjoittelusta on huomattavaa hyötyä kahvakuulan harrastajille!

Aiotko tai miten aiot hyödyntää oppeja valmentajana esim. asiakkaiden ohjelmissa?

En näe suoranaista syytä, miksi en käyttäisi tarpeen tullessa. En ole vielä käyttänyt. Varmaankin etenkin ryhmävalmennuksiin tulen ottamaan näistä hyötyä ja varmasti yksilövalmennuksissakin tarvittaessa.

 

*Optimal Performance Center tarjoaa Lift Me Upin jäsenille salikortin hintaan 49€ / kk (norm. 59€) ja 10 kerran kortin 100€ (norm. 120€). Hyödynnä etusi OPC:n vastaanotossa!*

 

”Minä joko onnistun – tai opin”

”Entä jos kuula tippuu? Ei musta kyllä oo tähän. En mä jaksa kymmentä minuuttia, en millään, en viimeksikään pystynyt. Mä oon vaan niin huono. Kauheen huono ilma täällä. Kahvatkin on tosi liukkaat. Emmä vaan pysty.”

Kukapa ei olisi joskus epäillyt itseään, alisuoriutunut tai syyttänyt olosuhteita huonosta suorituksesta. Mutta kun kisatilanteessa, viimeisillä minuuteilla, haluaa itsestään kaiken ulos, eivät epäilykset, pelot tai negatiivinen itsepuhe millään tavoin auta ylittämään itseään – vaikka fyysistä voimaa vielä olisikin.

Lift Me Up järjesti kahtena tammikuisena sunnuntaina mentaalivalmennusworkshopin, jonka veti psykologi-valmentaja Kaisa Varkila. Kurssilla keskityttiin urheilijan psyykkisten taitojen ja valmiuksien ymmärtämiseen ja niiden kehittämiseen. Muita aiheita olivat keskittyminen, vireystilan säätely, itseluottamus, pelot ja epäonnistumiset sekä mielikuvaharjoittelu treenin tukena.

Kotitehtävinä nostajat pohtivat omia tavoitteitaan ja sitä, mitä konkreettisia ominaisuuksia tavoitteen saavuttaminen vaatii. Negatiiviseen itsepuheeseen (puhe jota käyt omassa päässäsi itsesi kanssa, tapa jolla puhut itsellesi) ja sen torpedoimiseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Avointa keskustelua syntyi kurssilla paljon – vaikka aihe vaati arvioimaan itseä urheilijana varsin syvällisestikin.

Seuraavassa Kaisa kertoo, mistä mentaalivalmennuksessa on kysymys.

Kaisa Varkila

Kaisa Varkila

Kuka olet ja miten päädyit mentaalivalmentamaan ihmisiä? 

Olen Kaisa Varkila, kutsun itseäni nimikkeellä psykologi-valmentaja, eli toimin yrittäjänä ja hyödynnän  ihmisten valmentamisessa sekä laillistetun psykologin että valmennus/liikunta/terveysalan kokemustaustaani. Psykologina olen toiminut  noin seitsemän vuotta, näissä kyseisissä hommissani päätoimisesti viimeiset 3 vuotta. Päädyin tähän, koska perinteisessä psykologin työssä pääpaino on arvioinnin, ei valmentamisen eli vaikuttamisen puolella. Haluan avustaa ja ohjata ihmisiä kohti parempaa suoritusta ja terveyttä kokonaisvaltaisesti hyödyntäen eri näkökulmia ihmisen toiminnasta.

Mitä on mentaalivalmennus? 

Tämä on jännä juttu, koska mielestäni mentaalivalmennus on urheilijan valmentamisen ydinasioita, ei niinkään erillinen osa valmentamisesta. Ilman ymmärrystä siitä, miten ihmisen mieli toimii, ei oikein voi valmentaa toista tai itse urheilijana saada itsestään irti kaikkea potentiaaliaan. Valmentaminen on vuorovaikutusta, oikeiden kysymysten kysymistä, kiteyttämistä, havainnointia ja johtopäätösten tekemistä yhdessä urheilijan kanssa. Käytännössä mentaalivalmennuksessa  pyrin auttamaan ihmistä ymmärtämään itseään paremmin, määrittelemään henkilökohtaisia ominaisuuksiaan ja luomaan realistisia ja motivoivia tavoitteita. Lisäksi voidaan keskittyä esimerkiksi mielikuvaharjoittelun tehostamiseen, itsepuheen kehittämiseen, oman elämän johtamiseen tai stressinsäätelyyn.

Mitä urheilija hyötyy henkisestä valmennuksesta? 

Kuten liftareidenkin harjoituksissa hyvin tuli esille, mieli asettaa meille rajoja ja automaattisia olettamuksia, jotka pitää uskaltaa kyseenalaistaa! Lisäksi myös omien kohtuuttomien pelkojen ja epävarmuuksien kohtaaminen kasvattaa ja antaa itseluottamusta merkittävästi.

Eräs asiakkaani oli pelännyt käsilläseisontaa niin, että rupesi lähes hyperventiloimaan ja panikoimaan joka kerta, kun sitä piti yrittää. Hänen kanssaan kävin keskustelua, purettiin pelkoa ja neutralisoitiin asiaa pala palalta niin, että hän alkoi uskoa itseensä ja ryhtyi harjoittelemaan progressiivisesti. Seuraavan kerran kun hänet tapasin, treenasi hän käsilläseisontaa sinnikkäästi 45 minuuttia ja onnistui siinä! Sitä riemukasta tuuletusta ja aitoa kiitoshalausta en unohda koskaan! ”Mä ymmärsin että mä pystyn tähän”, hän sanoi. Tuli tippa linssiin 🙂

Kenelle suosittelisit mentaalivalmennusta? 

Tähän voisi varmaan vastata, että kaikille! Mutta suosittelisin kaikille niille, joilla on fokus hukassa tai tuntuu että paletti hajoaa. Valmennus auttaa myös silloin, kun haluaa saada itsestään treeneissä ja kisoissa enemmän irti. Fyysinen ruumis kuitenkin tottelee sitä mitä aivot käskevät tekemään.

Miten olet itse hyödyntänyt mentaalisia taitoja?

Itselleni suurimpia haasteita on aina ollut negatiivisen itsepuheen kitkeminen sekä erilaiset kohtuuttomat pelot. En ole ollut aikuisiällä liikunnallinen tai tavoitteellinen treenaaja ennen kuin vasta joitakin vuosia takaperin. Päätin tuolloin, että koulutan itsestäni kehittyvän ja fyysisesti monipuolisen ihmisen, joka kokeilee jatkuvasti uusia haasteita. Jos muutkin pystyvät, niin minäkin pystyn, vaikka minulla ei olisi mitään taustaa. Käytännössä altistan siis itseni viikoittain asioille, jotka minua jännittävät ja pelottavat – tietoisesti. Käyn jatkuvaa keskustelua itseni kanssa siitä, että minun pitää yrittää kovempaa ja toistaa toistaa toistaa asioita jotta kehityn. Ja vain altistamalla itseäni olen kehittynyt. Minulla ei koskaan ole ollut näin paljon taitoja, voimaa, liikkuvuutta ja fyysistä repertuaaria kuin nyt – ja kehitymisen nälkä on loputon jatkaa kehittymistä edelleen!

Hyödyllinen vinkki?

Mielestäni suurin tavoitteellisen treenaajan kompastuskivi on negatiivinen itsepuhe ja sitä kautta itseluottamuksen puute. Seuraavan kerran kun olet tiukassa paikassa, pysähdy kuuntelemaan ajatuksiasi ja kyseenalaista kaikki negatiivinen! Kysy itseltäsi: ”Onko asia tosiaan näin (että tiedän etten pysty suoritukseen)?”, ”Mitä todisteita on olemassa, etten pystyisi oppimaan tätä harjoittelemalla?”, ”Miten niin muka? Kuka sanoo että en onnistuisi? Miten minun aikaisemmat yritykseni muka määrittelevät seuraavaa?”. Tai Cheekin sanoin: ”Kuka muu muka?”

Kurssilla mukana ollut Henrik kertoo vielä, millaisia ajatuksia kurssi herätti:

”Kurssi antoi kyllä paljon ajattelemisen aihetta. Treenatessa olen ollut nyt paljon enemmän läsnä ja keskittynyt enemmän. Olen huomannut suuren muutoksen nostamisen visualisoinnissa. Mielikuvassani on paljon aukkoja, en muista täysin, mitä nostamisen eri vaiheissa tapahtuu tai miltä se tuntuu. Sitä täytyy nyt treenata.

Itsepuheeseen en ole kiinnittänyt ennen huomiota ja huomasin että positiivisuus puuttuu. En tsemppaa itseäni tai yritä kohottaa omaa mielialaani. Jännitän ennen kilpailuja ja olen pohtinut miten sitä voisi helpottaa. Jännittäminen ei itsessään haittaa, mutta koen, että se vie paljon energiaani ja häiritsee keskittymistä.

Jatkossa aion kiinnittää enemmän huomiota itseeni ja tunteisiini. Huomasin heti kurssin jälkeen muutosta ajattelutavassani ja oppimani tulee varmasti auttamaan jatkossakin.

Minusta mentaalinen harjoittelu kuten muukin treenaaminen on osa kilpailuihin valmistautumista ja on hyvä olla perusasiat hallinnassa. Kehoa on turha treenata jos pää ei ole mukana siinä mitä tekee.”

Myös muille kurssin osallistujille jäi valmennuksesta oppeja ja oivalluksia käyttöön niin treenejä kuin kisatilanteita varten:

  • Pystyn parempaan kuin mihin uskonkaan.
  • Aseta mitattava tavoite.
  • Mielikuvaharjoittele! 
  • Epäonnistumisen tunteen minimointiin tarvitsen selkeästi asetetun, konkreettisen ja saavutettavissa olevan tavoitteen.
  • Keskity niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa äläkä anna minkään rajoittaa tekemistä. Minä itse nostan kuulaa.
  • Mieli asettaa rajoja, jotka eivät välttämättä ole totta.
  • Keskittyminen ja priorisointi kohti tavoitetta on avain onnistumiseen.
www.kaisavarkila.com

Lujaa luonnetta ja pomppuharjoituksia – haastattelussa Marko Pääkkönen

Juttusarjassamme haastattelemme Lift Me Upin kahvakuulaurheilijoita, niin kokeneempia kisaajia kuin aloittelijoita. Tässä jutussa äänessä on yksi Suomen menestyneimmistä kahvakuulaurheilijoista, Marko Pääkkönen. Hän kertoo, mitä ennätykset vaativat, millaisia haasteita kokenut kahvakuulakisaaja kohtaa – ja antaa vielä vinkin nostotulosten parantamiseen.

Kuka on Marko?

”Olen 28-vuotias, kahvakuulien kanssa olen touhunnut noin 8 vuotta ja kahvakuulaurheillut 4,5 vuotta. Minulla on pitkä tausta kuntosaliharjoittelusta ja 6 vuotta olen harrastanut taekwon-doa. Muita harrastuksiani ovat musiikki ja soittaminen.”

markopaakkonen

”Kuvittelin että helppo nakki” – toiminnallisesta jumpasta kohti 10 minuutin kisasuoritusta  

Monet ovat ajautuneet kahvakuulaurheilun pariin toiminnallisen treenin kautta. Näin kävi myös Markolle vuonna 2007: ”Törmäsin netissä kahvakuuliin, joita suositeltiin tehokkaina monitoimivälineinä varsinkin kamppailulajien harrastajille. Hankin eri kokoisia kuulia ja harjoitukset olivat Steve Cotterin (amerikkalainen kamppailulajien ja toiminnallisen treenin / kahvakuulaharjoittelun ohjaaja) tyylistä ’toiminnallista’ jumppaa.”

Muutaman vuoden kuulia heiluteltuaan Marko halusi kokeilla, paljonko oikeastaan jaksaisi nostaa. ”Kesällä  2010 kokeilin kolmen minuutin long cycle -testiä kahdella 24 kg kuulalla. Olin nähnyt videon, jossa tehtiin 40 toistoa ja kuvittelin että helppo nakki – mutta olinkin ihan kuollut testin aikana ja vielä muutama päivä sen jälkeen.”

Testi kuitenkin koukutti kahvakuulan pariin: ”Luulin olevani monipuolisesti hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta 24-kilon kuulat muuttuivat ylivoimaisen raskaiksi. Kun yritti tehdä koko kroppaa kuormittavaa rasitusta, heikkoa lenkkiä löytyi ihan liikaa. Myöhemmin toistomäärien kasvattaminen tietenkin koukutti myös.”

Toinen alkuaikojen merkittävä kimmoke oli Tampereella 2010 nähty Ivan Denisovin long cyclen ennätys, 116 toistoa 32-kiloisilla kuulilla: ”Se oli niin hurjaa, että treenityyli vaihtui kyllä kertaheitolla kohti 10 minuutin suorittamista.”

Kova peruskunto koko ajan 

Millainen Markon treenityyli sitten nykyään on? Monipuolinen! Hän kertoo treenaavansa pitkälti fiiliksen ja päivän kunnon mukaan. Kevyitä ja kovia viikkoja tulee kisojen ja menojen mukaan. Markolla ei ole mitään pidemmän ajan suunnitelmaa eikä hän harrasta jaksottamista. Sen sijaan hän pitää peruskunnon hyvänä koko ajan, jolloin 2-3 viikkoa riittää kunnon loppuhiomiseen esimerkiksi kisoja tai omia testikokeiluja varten. Jonkinlaista harjoittelua hän tekee joka päivä, kuulilla treenausta on noin 4-6 kertaa viikossa, josta lajitreeniä on ainakin neljä kertaa.

”Lajitreenin lisäksi teen aina jotain liikkuvuuteen tähtäävää kehonpainoharjoittelua. Voimaharjoituksia pyrin tekemään 1-2 kertaa viikossa, välillä useammin. Tangolla teen isoja raskaampia  liikkeitä”, Marko kertoo. ”Otetreenit ovat ihan omana juttunaan mukana harjoittelussa, mutta niihin en panosta ihan täysillä, koska se on sitten pois kuulan nostamisesta”, hän lisää. Juoksemisen rooli on tärkeä palautumisen ja yleiskunnon kannalta.

Markon treenifilosofia on, kuten monipuolisista treeneistä voi aavistella, että urheilija on juuri niin vahva kuin hänen heikoin lenkkinsä. ”Terveyden kanssa en pelleile, harjoittelu on sen mukaista että pysyy paikat kunnossa”, hän kuitenkin painottaa.

Luottamus omaan tekemiseen – sekä kisalavalla että pitkällä tähtäimellä treeneissä

Pelkkä fyysinen kunto ei riitä, vaan kisoihin pitää olla myös henkisesti valmistautunut. Markolle kisatilanteeseen valmistautuminen on hyvin samanlaista kuin treeneihin meno. Ennen nostolavalle astumista hän käy mielessään läpi hengittämistä, rentoa ja rauhallista tekemistä sekä itse nostamista ja vauhtia: ”Yritän miettiä ne hankalat minuutit 4-7 ja siitä sitten kohti loppukiriä. Nostolavalla pitää unohtaa yleisö ja keskittyä tekemään samat jutut kuin yksin treeneissä.”

Epäonnistumisiin kisoissa Marko suhtautuu tyynesti: ”On selvää, että huonojakin päiviä tulee, en jää pohtimaan niitä. Yleensä niistä oppii jotain hyödyllistä, jotain mitä voi tehdä seuraavalla kerralla toisin.”

Myös treeneissä tulee pitkään treenanneelle väkisinkin eteen aikoja, jolloin kehitystä ei tunnu tapahtuvan. Niihinkin Marko suhtautuu ymmärtäväisesti: ”Suvantovaiheita tulee, mutta silloinkin teen perustreeniä. Ne vaiheet menevät ohi, varsinkin jos pitää pienen tauon lajiharjoittelusta ja tekee jotain ihan muuta liikuntaa.”

Henkisen ’treenaamisen’ suhteen Marko painottaa luottamusta ja keskittymistä omaan tekemiseen: ”Tärkeää on tietää, miten oma homma pyörii ja toimii. Silloin heikot ajanjaksot eivät lamaannuta miestä henkisesti.”

Menestyksen salaisuus?

Markolla on nimissään monia ennätyksiä MM-tasolta lähtien. Kovimpana saavutuksenaan hän pitää 2013 MM-kisoja Venäjän Tyumenissa: ”Pitkän reissaamisen jälkeen tein peräkkäisinä päivinä omat ennätykset molemmissa lajeissa. Biathlonissa taistelin  MM-pronssin ja long cyclessä jäin yhden toiston päähän pronssimitalista.”

Taso ja tulokset ovat olleet tasaisen nousujohteisia, eikä tyylikäs nostotekniikka petä edes viimeisillä minuuteilla. Miten ihmeessä menestys syntyy? ”Menestyksen salaisuus lienee siinä, että olen pitkään tehnyt sen tyyppistä harjoittelua, jota tämä laji vaatii: liikkuvuutta, voimaa, räjähtävää harjoittelua, aerobista. Jo pelkästään hyvä liikkuvuus hartioissa on helpottanut kovasti kahden kuulan nostamista, liikeradat löytyivät aloitusvaiheessa nopeasti”, Marko summaa. Vastauksesta käy ilmi, kuinka tärkeässä roolissa oheisharjoittelu on – pelkkä kuulaharjoittelu ei riitä.

Toiseksi menestymisen syyksi Marko arvelee keskittymisen ja priorisoinnin: ”Kun innostuin kisanostoista  ja kisaamisesta, niin treenit tosiaan muuttuivat palvelemaan kisanostamista. Siitä olen pitänyt kiinni: turha pois ja kaikki keskittyminen siihen, mikä palvelee 10 minuutin kilpailusuoritusta”, hän sanoo.

Tietenkin kova fyysinen harjoittelu tuo menestymistä kilpalavoilla, Marko myöntää. Mutta vaikka kuinka treenaisi ja kaikki osa-alueet olisivat kunnossa, ennätyksiin vaaditaan myös henkisiä valmiuksia. Marko kertoo, että hän on löytänyt juuri kisatilanteiden kautta itsestään kovaa luonnetta. ”Olen aika kovapäinen ja periksiantamaton, kun tilanne sitä vaatii. Kilpailuissa en murehdi muiden kuntoa, vaan kilpailen itseäni vastaan, omat tavoitteet on jossain määrin jo lyöty lukkoon. Lähden aina parantamaan omia tuloksia – se tuntuu tuovan rentouden tekemiseen, jolloin en kärsi turhasta jännittämisestä”, Marko sanoo.Marko Hamburg 2014

Kokeneen nostajan haasteet ovat erilaisia kuin aloittelijan

Kun takana on jo rutkasti treeniä ja kisoja, haasteetkin ovat erilaisia kuin aloittelevalla kahvakuulaharrastajalla. Marko sanookin, että harjoitusten koveneminen tuo paljon huomioitavaa lisää: ”Kovemmat toistomäärät per minuutti tuovat mukanaan loukkaantumisen mahdollisuuden, varsinkin  jos tekeminen ei teknisesti pysy kasassa.”

Toinen iso haaste paljon treenaavalle on se, miten saada pidetty treenit edelleen mielenkiintoisina. Vaihtelua tuovat esimerkiksi liikkeisiin lisättävät väliheilautukset tai jalkojen kuntoa lisäävät pomppuharjoitukset. ”Koko ajan en jaksa vahtia toistoja ja minuutteja, vaan treenit ovat usein kisanostoista muodostettuja kuntopiirejä. Se on toiminut mielestäni hyvin ja lajin vaatima kunto kasvaa huomaamatta – kuitenkin aina tekniikka ensisijaisesti mielessä”, Marko kertoo.

Useita ennätyksiä ja tuloksia tahkonnutta Markoa motivoi edelleen parhaiten omien tulosten parantaminen ja kisaaminen. ”Kisat tuovat myös sopivaa jaksotusta harjoitteluun, mikä ylläpitää kehitystä”, Marko sanoo ja lisää, että aina on parantamisen varaa. Tavoitteena Markolla on pyrkiä entistä kovempiin tuloksiin – ja olla esimerkkinä siinä, että yhtä aikaa voi treenata kovaa ja olla terve/kunnossa.

Lift Me Up = kannustusta ja silmäpareja

Marko edustaa kilpailuissa Lift Me Upia. Liftareiden seuratoimintaa Marko kuvailee hyväksi; aktiivista ja laadukasta opetusta saavat ensikertalaisetkin. ”Parasta antia seuralta ovat olleet Ivan Denisovin leirit”, kisaaja sanoo, ”ja varsinkin kisoissa seuralta saa kannustusta ja apua”. Marko treenaa pääsääntöisesti yksin, jolloin puhuminen jää vähemmälle ja pystyy keskittymään paremmin. Silloin tällöin hän käy viikkotreeneissä: ”Yhteistreeneissä on se hyvä puoli, että on useampi silmäpari seuraamassa ja neuvomassa – ja saahan sitä itsestään enemmän irti, kun ympärillä muutkin treenaavat.”

Lajin näkökulmasta Marko näkisi mieluusti, että harrastajamäärät kasvaisivat tulevina vuosina ja että eri painoluokkiin saataisiin useampia nostajia. Kahvakuulaurheilua olisi hyvä saada esille erilaisiin tapahtumiin enemmän, Marko toivoo.

Entä se kuuma vinkki nostotulosten parantamiseen? Näin Marko sen muotoilee: ”Kuulaharjoittelun lisäksi on hyvä miettiä, mitä muuta olisi syytä harjoittelussa parantaa. Onko liikkuvuus tarpeeksi hyvä ja voimatasot riittävät?”

Tuomo ihmiskokeessa: ”Kesä, mikä ihana tekosyy treenata paljon!”

Tuomo Tenhunen on ollut kevään ajan Marko Pääkkösen mentoroitavana. Tuomon treenit ja kehitys ovat olleet nousujohteisia ja ohjelman aikana ns. hyvien ja huonojen päivien vaihtelu on pienentynyt. Marko teki ohjelmaan muutamia todella kovia treenejä, ja niistäkin selviydyttiin kunnialla.

tuomotenhunen2

Miten mentorointi on lähtenyt käyntiin?

Tuomo: Loistavasti! Tämä on ollut ehkä hieman erilainen ’ihmiskoe’ verrattuna muiden mentorointikertomuksiin. Ensinnäkin olen mieltynyt erityisesti LC:hen ja halusin keskittyä siihen, toisekseen lähdin hakemaan enemmän oppia treeniohjelmista. Alkuun vaihdettiin ajatuksia, näkemyksiä ja ideoita. Sen jälkeen sain ohjelmarungon, jota sovellan päiväkohtaisesti riippuen siitä, missä vaiheessa ohjelmaa ollaan menossa.

Marko: Hyvin käynnistyi homma! Tuomolla oli kirjoiteltu aikaisempia treenejä ylös ja tekeminen vaikutti lupaavalta. Tein Tuomolle ohjelmarungon, siinä on varaa joustaa tarpeen tullen. Sellaista ohjelmaa käytän itsekin aika pitkälti.

Millaisia oivalluksia on syntynyt – sekä treenattavalle että mentorille?

Tuomo: Kaksi suurinta kuningasajatusta lienee jalkojen asento räkissä ja kuinka tullaan yläasennosta takaisin räkkiin yhdellä liikkeellä. Aikaisemmin ylhäältä alas meni näin:  yläasento -> räkki -> tauko -> rive -> räkki -> tauko -> jerk. Räkin ja riven välinen tauko jätettiin pois, jolloin kuula tulee alas sulavasti ja jatkuvalla liikkeellä. Räkin ja jerkin välinen tauko sen sijaan on nyt pidempi. Näin säästetään energiaa ja rive on helpompi. Ja aina kun katsoo itseään videolta,  syntyy repullinen oivalluksia ja kaksi repullista parannettavaa.

Marko: Mentoroinnissa on ollut omat haasteensa – esimerkiksi miten kertoa jokin asia niin, että se ymmärretään oikein. Olen joutunut miettimään omia tuttuja uusiksi muutamia kertoja, ennen kuin esitän asian mentoroitavalle.

Mistä olet oppinut eniten? 

Tuomo: Olen oppinut eniten treeniohjelman teosta ja siitä, miten rytmitetään eri tehoisia treenejä. Tekniikka on myös kokonaisuutena parantunut paljon. Eniten olen yllättänyt erilaisista kuulalla tehtävien oheisharjoitteiden määrästä. Niissä jokainen harjoite on täysin räätälöity tiettyyn tarkoitukseen.

Eniten kehitystä on tapahtunut jaloissa, ne toimivat nyt selvästi paremmin kuin projektin alussa. Yläasento on terävämpi ja yleinen hötkyily on vähentynyt. Totta kai välillä pitää koohottaa, rynniä, kikkailla ja mutkitella, että voi taas nostaa kuten on sovittu 🙂 Ainahan sitä haluaa nostaa enemmän ja isompia. Tämä projekti on vain vahvistanut käsitystä siitä, että kehittyminen on täysin kiinni hyvästä harjoittelusta. Liian kovaa on helppo treenata, laadukkaasti ei niinkään.

tuomotenhunen3

Tuomon vahvuudet valmennettavana ja nostajana? Entä millainen Marko on mentorina?

Marko:  Tuomon vahvuudet ovat into tekemiseen ja halu kehittyä. Hän ottaa palautetta vastaan, kokeilee uusia treeni-ideoita ja antaa palautetta niistä. Omia ajatuksia treeneistä on myös. Nostajana Tuomo on rauhallinen ja tekeminen on selvää. Nostolinjat on hyvät, ja kun peruskuntoa kesän verran parannellaan, niin hyvä tulee. Olen yrittänyt pitää tekemisen aika yksinkertaisena muttei yksitoikkoisena. Vauhti ei saa aluksi olla liian kova, ettei polteta kaveria loppuun – kovia viikkoja toki pitää välillä olla.

Tuomo: Marko on raudan luja tekijä. Hän on myös analyyttinen ja avoin, aina löytyy useampi ehdotus, jota voi kokeilla. Lisäksi Markolla on paljon ideoita siihen, miten treenit pidetään monipuolisina, esimerkiksi spesiaalien oheisliikkeiden avulla.

Tavoitteita tulevaisuuden kisojen / mentoroinnin suhteen?

Tuomo: Kesä mennään idealla: ”Kesä, mikä ihana tekosyy treenata paljon”. Varsinaisia tavoitteita ei ole vielä sanottu ääneen, mutta eiköhän syksyllä taas lavalla seistä. Peruskunnon kanssa on tosin paljon tehtävää että päästään lavalle asti. Siihenkin on jo lääkkeet keksitty, suorittamista vaille valmis…

Marko: Tavoitteena on saada mentoroitava pysymään mahdollisimman terveenä ja treenikuntoisena – ja sitä kautta tuloksia nousuun ja kisoihin.

Terveiset viikkotreenien takariviin!

Tuomo: Todellakin, vaikka tämä ihmiskoe on ollut minun ja Markon projekti, niin haluan nostaa esiin hienojen herrasmiesten porukan, joka talvikaudella kokoontuu liftareiden sunnuntaitreenien takarivissä. Siellä käydään avointa keskustelua siitä, miten kukin treenaa ja aina saa apua tekniikan parantamiseen. Ei ole minkäänlaista kyräilyä, vaan kaikilla on täysin vilpitön halu auttaa toista eteenpäin, eli iso kiitos Johan, Tommi ja Henrik. Nyt herrasmiehet kokoontuvat torstaisin viikkotreeneissä ympäri pääkaupunkia, kannattaa tulla ehdottomasti mukaan. Näin kun saa ”jumppailla” Suomen parhaiden kanssa, niin siinä hitaampikin oppii paljon uutta. Olen elävä esimerkki siitä.

Haastattelussa Maarit Malmström

Juttusarjassamme haastattelemme Lift Me Upin kahvakuulaurheilijoita, niin kokeneempia kisaajia kuin aloittelijoita. Haastattelusarjan kolmannessa osassa äänessä on Maarit Malmström. Lajin parissa on hänellä hurahtanut jo lähes viisi vuotta.

”Olen Espoon tyttöjä. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Espoossa ja asun siellä edelleen. Minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika. Molemmat ovat jo muuttaneet pois kotoa, mutta olemme yhteydessä lähes päivittäin ja tapaamme säännöllisesti. Lapset ovat tärkeintä elämässäni.”

”Työskentelen tietotekniikan palvelualalla asiakaspalvelutehtävissä. Asiakkaiden parissa työskentely on minulle luontevaa ja pidän siitä. Pidän myös myyntityöstä, varsinkin sellaisesta myyntityöstä, jossa saa myydä kahvia ja sämpylöitä”, Maarit nauraa. Ei siis ihme, että treenien ja kisalavojen lisäksi Maarit on monelle tuttu kasvo liftareiden kisakanttiinista.

”Tiesin heti: Tää on mun juttu!”

Maarit kiinnostui lajista luettuaan siitä lehtikirjoituksen. ”En ollut koskaan nähnyt kahvakuulaa enkä tiennyt lajista mitään. Kiinnostuin, koska jutussa kerrottiin, että kahvakuula vaikuttaa positiivisesti istumatyössä jumiutuneisiin lihaksiin ja sitä voi harjoitella myös kotona tai pihalla.”

Syksyllä 2010 Maarit tarttui ensimmäisen kerran kahvakuulaan. Hän oli varannut yksityistunnin – ja tiesi heti, että tämä on ”mun juttu”. 8 ja 12 kilon kuulat tilattiin saman tien.

Alku lajin parissa meni tietoa etsiessä: ”Katsoin kahvakuula-videoita ja osallistuin Kukka Laakson pitämälle parin tunnin kurssille. Näiden oppien pohjalta ”heiluttelin ja nostelin” 8 kilon kuulaa kotona viikoittain, mutta en tosiaankaan oikeaoppisesti.”

Syksyllä 2011 Maarit tutustui muutamaan mukavaan naiseen, joihin myös oli iskenyt ”kuulahulluus”. Kolme heistä oli aloittelijoita, yksi kuului valmennusryhmään. ”Me aloittelijat saimme hänestä oman valmentajan ja aloitimme säännölliset treenit treeniohjelmien mukaisesti. Vähintään kerran kuukaudessa treenasimme myös yhdessä”, Maarit kertoo. Oikeastaan vasta sen jälkeen alkoi oppiminen ja kehitystä alkoi tapahtua.

Nyt Maarit treenaa säännöllisesti, mutta nuorena hän ei ollut kovinkaan aktiivinen liikunnan harrastaja. ”Vasta lasten syntymän jälkeen aloin tosissaan kiinnostua liikunnasta. Aloin tehdä pitkiä kävelylenkkejä aina kun oli aikaa ja mahdollisuus. Kävelin niin kovaa kuin pääsin ottamatta juoksuaskeleita”. Myöhemmin hän kiinnostui myös juoksemisesta ja juoksi 2011 puolimaratonin. Kahvakuulaharjoittelun lisäksi hän tekee edelleen viikoittain reippaita kävelylenkkejä sekä välillä myös juoksulenkkejä.

Kuulakoko kasvaa säännöllisellä treenillä

Tällä hetkellä Maarit treenaa kaksi kertaa viikossa. ”Se on tavoite”, hän sanoo, ”olen edelleenkin koukussa tähän lajiin ja haluan treenata säännöllisesti”.  Talvisin treenataan salilla ja keväisin siirrytään pihalle. Välillä on viikkoja, jolloin ei ehdi tai pysty tekemään kahta kuulatreeniä. Liian kaavamaista pakkopullaa treeni ei saa olla: ”Kuuntelen myös kroppaani ja jätän treenit suosiolla väliin, jos siltä tuntuu.”

”Kun aloitin lajin ja sain tilaamani kahvakuulat, siirsin 12 kilon kuulan varastoon. Se oli liian painava enkä kuvitellut nostavani sitä pitkään aikaan”, Maarit muistelee. Kuitenkin treeniohjelmissa alkoi vähitellen olla sarjoja myös 12 kilon kuulalla. Kävi niin kuin säännöllisesti treenatessa käy: ”Ei aikaakaan kun nostin 12 kilon kuulaa, 8 kiloista käytin enää vain alkulämmittelyissä.”

Nykyisin Maarit treenaa pääasiassa 16 kilon kuulalla. Hän tekee mielellään kaikkia kisaliikkeitä, mutta kuten monella kahvakuulaurheilijalla, jokin liikkeistä on muita mukavampi: ”Tempaus on mieluisin liike. On mahtava tunne kun saa kuulan liikkumaan ja nousemaan.”

Tekniikka on tärkeintä kahvakuulaurheilussa, kaikissa liikkeissä, Maarit painottaa. Tekniikan tärkeys pitää ymmärtää, siitä pitää olla kiinnostunut ja sitä pitää hioa jatkuvasti. Jos haluaa välttyä vammoilta ja haluaa kehittyä, kahvakuulaa ei voi vain ”heilutella ja nostella”, hän kiteyttää treenifilosofiaansa.

Maaritin tavoite on jatkaa lajin parissa niin kauan kuin tuntuu hyvältä. Hän ajattelee, että tärkeintä on pitää itsestään huolta ja harrastaa sellaista lajia, joka on itselleen mieluinen. Kahvakuulaurheilu on edelleen ”mun juttu”, Maarit sanoo. Kulmat kurtussa ei asioita tehdä – Think positive! Stay positive! ei ole pelkästään Maaritin treenimotto, vaan asenne elämään ylipäätään.

Hyviä muistoja kisoista

Keväällä 2013 Maarit osallistui biathlonin SM-kisoihin Kuusamossa. Hän kilpaili avoimessa sarjassa 12 kg:n kuulalla. ”Lavalle astuessani olin ihan liekeissä ja ajattelin, että ”Vau, mä oon todellakin täällä SM-kisoissa”. Fiilistä hän kuvailee niin mahtavaksi, että tajusi hymyilevänsä välillä suorituksen aikana. Kisoissa Maarit tuli kymmenestä osallistujasta neljänneksi ja hän on suoritukseensa todella tyytyväinen.  Kilpailu oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus.

Muutama viikko sitten Maarit osallistui Lift Me Upin järjestämään kahvakuulaurheilun puolimaratoniin. Hän valitsi kisasuoritukseksi triathlonin, joka kahvakuulaurheilussa tarkoittaa 10 minuuttia työntöä, 10 minuuttia tempausta ja 10 minuuttia long cycleä. ”Kilpailupäivänä en ollut parhaassa mahdollisessa vireessä, joten siihen nähden suoritukseni oli ihan hyvä”, Maarit kertoo. Puolimaraton tuntuu mielenkiintoiselta kisamuodolta, ja sellaiseen Maarit osallistuu mielellään uudestaan, ehkä jo syksyllä.

maarit1
Lift Me Upissa ymmärretään lajin ihanuus

Lift Me Upiin Maarit liittyy 2013, heti sen jälkeen kun oli päättänyt osallistua biathlonin SM-kisoihin. ”Liftareissa on kivoja ihmisiä, toiminta on aktiivista ja tilaisuuksissa on aina hyvä tunnelma”, hän sanoo. Ylipäätään treeniporukalla ja valmentajalla on valtavan tärkeä merkitys. He harjoittelevat edelleen kerran viikossa yhdessä. ”Treeneissä hiotaan tekniikkaa valmentajan johdolla ja jutellaan – kahvakuulaurheilusta tietenkin! Olen tosi onnekas kun olen saanut tutustua näihin mukaviin ja vahvoihin naisiin”, Maarit sanoo. Moni varmasti allekirjoittaa myös ajatuksen, että ”tämän lajin ihanuuden ymmärtää vain toinen lajiin hurahtanut.”

Haastattelussa Tommi Lukkarinen

Juttusarjassamme haastattelemme Lift Me Upin kahvakuulaurheilijoita, niin kokeneempia kisaajia kuin aloittelijoita. Haastattelusarjan toisessa osassa äänessä on Tommi Lukkarinen. Annetaan hänen kertoa mitä tapahtuu, kun urheilija löytää luonteelleen sopivan lajin.

Kuka on Tommi?

”Olen 39-vuotias, reilun puolitoistavuotiaan tyttölapsen isä. Asun Itä-Helsingissä ja toimin freelancetöissä tv-kuvaajana. Minulla on pitkä liikuntatausta, varsinkin kestävyyslajeista.”

tommi_lukkarinen

Kuva: Tuomo Tenhunen

Sijoiltaan mennyt polvilumpio johdatti kahvakuulaurheiluun

Tommi on harrastanut liikuntaa aktiivisesti koko ikänsä. Varsinkin kamppailulajit ovat kiinnostaneet: taekwondo ja myöhemmin thainyrkkeily. Kahvakuulaurheilun pariin Tommi päätyi sattumalta – tai muljahtaneen polvilumpion ansiosta.

”Vuonna 2008 treeneissä sattui pieni haaveri, jossa polvilumpio mujahti kunnolla sijoiltaan. Olin kuullut sivukorvalla kahvakuulasta ja nähnytkin jokusen treenisalien nurkassa. Heti onnettomuuden jälkeen seuraavana päivänä linkutin kipeän polveni kanssa voimailukauppaan ja ostin 16-kiloisen lujateräskuulan, jotta pystyisin tekemään jotain korvaavaa treeniä toipilasaikanani. Heiluttelin kuulaa ja sähelsin jotain epämääräistä jumppaa kuulan kanssa”, Tommi kertoo.

Polvi parani, Tommi jatkoi thainyrkkeilyä ja kuulat pysyivät sivuroolissa. YouTube auttoi hahmottamaan, mitä kaikkea kuulilla voi tehdä; pikkuhiljaa kuulavalikoimakin kasvoi. Keikkatyöläisen on vaikea päästä säännöllisesti tiettyinä aikoina treeneihin, mikä alkoi hiljalleen ärsyttää. Siksi thainyrkkeily jäi ja kuulat muuttuivat juoksulenkkien ohella pääliikuntamuodoksi.

Ensi kerralla enemmän -asenne koukuttaa

Vuonna 2012 Tommi oli katsomassa biathlonin SM-kisoja Hyvinkäällä. Kisat olivat käännekohta: kilpaileminen alkoi kiinnostaa, vaikka Tommi ei ollut aiemmin pitänyt itseään kovin kilpailuhenkisenä. Tommi myös koki tarvitsevansa jotain porkkanaa säilyttääkseen mielenkiinnon näinkin askeettisessa lajissa, joten kisaaminen oli luonnollinen vaihtoehto. Saman vuoden kesänä Tommi oli lomalla Pietarissa ja otti yhteyttä paikalliseen kuuluisuuteen, Denis Vasilieviin. Vasilievin privaattitreeneissä käytiin läpi työntö, tempaus ja long cycle.

”Olin myyty. Lajissa koukutti erityisesti nälkä kasvaa syödessä -vaisto, eli toistomäärät ja ensi kerralla enemmän -mentaliteetti. Huomasin kehittyväni nopeasti, kiitos pitkähkön liikuntataustan. Ehkä kuitenkin tietynlainen askeettinen luonteeni on koko kuulahulluuteni sydän”, Tommi pohtii. ”Vähän harmittaa, kun en löytänyt lajia 20 vuotta aiemmin.”

Kisakauden jakautuminen kahteen lajiin tuo monipuolisuutta treeniin

Tommin suosikkilaji kahvakuulaurheilussa on long cycle. Jostain syystä LC vain tuntuu kotoisimmalta. Kahvakuulaurheilijan vuodessa on kaksi kisakautta, joten long cyclen ja biathlonin (työntö + tempaus) vuorottelu tuo kuntotreenaamiseen monipuolisuutta ja pitää treenaamisen mielekkäänä.

Long cycle -kaudella Tommi tekee lajitreeniä tulee joka toinen päivä, yleensä vuorotellen intervalli- ja aikasarjoja fiiliksen mukaan. Biathlon-treeni taas vaihtelee työkuvioista riippuen: työntö ja tempaus ovat joko samassa treenissä tai perättäisinä päivinä erikseen.

Kuulapainoja Tommi vaihtelee fiiliksen mukaan, suurimman osan treenistä Tommi tekee 24 kilon kisapainoilla ja 22-kiloisilla kuulilla. 16-kiloiset kuulat ovat alkulämmittelyä varten, ja  20-kiloisilla Tommi tekee pitkiä sarjoja tai loppulämmittelyä. 28 tai 32 kilon kuulilla Tommi nostaa lyhyitä sarjoja varten aina silloin tällöin. Mobbailu kuuluu joka treeniin – ja venytellä pitäisi kuulemma usemminkin.

Välipäivinä Tommi pyrkii käymään lenkillä. Hiihtäminenkin olisi hauskaa, jos se vain onnistuisi Etelä-Suomessa. Toisinaan tulee myös nostettua kevyitä kuulia, mutta Tommi on huomannut, ettei  ”välipäiväkuulailu” ole kovin järkevää – iän karttuessa tuntuvat karttuvan myös kehon jumitukset.

Treenaamisen perusta on hyvä pohjakunto

Treenaamisen suhteen Tommi on aina ollut kestävyysliikunnan kannalla ja pitää lihaskuntoa yllä kehonpainoliikkeillä. ”Voimailu ei ole ollut minun juttuni. En ole koskaan käynyt aktiivisesti kuntosalilla”.

Tommi treenaa pääsääntöisesti yksin. ”Liian yksipuolisesti, ehkä liian kovaa. Olen aina inhonnut tekniikan loputonta viilaamista, tykkään mennä soitellen sotaan”, hän arvioi ja jatkaa: ”Näissä asioissa olisi kehitettävää, jos pitkästä kuulaurasta aikoo haaveilla”. Valmentajaa hänellä ei ole.

Tavoitteellinen ja tasaisen säännöllinen treenaaminen on Tommille töistä johtuen haastavaa. Rankkojen työpäivien jälkeen ei ehdi tai jaksa treenata, ja ohjelmaan voi tulla useamman päivän taukoja. Tommi kuitenkin luottaa, että vuosien aikana hankittu hyvä pohjakunto kestää treenien vaihtelut.

Tällä hetkellä amatöörisarja tuntuu elämäntilanteen ja treenitaustan takia sopivimmalta. Mestaruussarjaan siirtyminen vaatisi säännöllisempää työaikaa, voimatasojen kasvattamista ja suurempia treenimääriä. ”Jos olisin aloittanut 10 – 15 vuotta nuorempana, niin kisaaminen mestaruussarjan painoilla olisi ehkä todennäköisempää”, Tommi pohtii.

Tommi_Lukkarinen

Kuva: Max Käär

 ”Kisaporkkanoita”, ei kuulailua

Tommin kisauraan kuuluu yhteensä yhdeksän kilpailua, joista kolmet SM-kisat ja yhdet MM-kisat. ”Ensimmäiset salikisat olivat Turussa joulukuussa 2012. Nostin silloin 117 toistoa LC:ssä 2×16 kilon kuulilla”. Kisamotivaatiota vauhditti tulosten nopea kehitys: ”Huomasin, että muutama kuukausi aiemmin aloittamani määrätietoisempi treenaus tuotti tulosta. ’Kisaporkkana’ saa minut asettamaan tulostavoitteen ja sitä tulostavoitetta sitten yritetään saavuttaa treenaamalla.”

Kisaaminen kehittää sekä henkisesti että fyysisesti ja tuo lisämielenkiintoa kuulaurheiluun: ”Mielestäni kisaaminen on tässä lajissa jotenkin pakollista, jos meinaa säilyttää mielenkiinnon lajiin pidempään ja haluaa oikeasti kehittyä nostajana. Kuinka kauan sitä jaksaa nostella ilman varsinaista tavoitetta ja päämäärää?”

Merkittävimpänä saavutuksenaan Tommi pitää long cyclen amatöörisarjan tulosta, 80 toistoa, Oulussa 2014. ”Se on tärkeä siksi, että olin treenannut siihen määrätietoisesti, ja tulos on Suomen tasolla painoluokassani ihan hyvä suoritus.”

Mitä tulevaisuudessa?

Tommin tavoite on kehittyä niin hyväksi kahvakuulaurheilija-harrastajaksi kuin ikä ja elämäntilanne sallivat. ”Tavoite on pysyä ehjänä, olla siis rikkomatta paikkoja. Kiva olisi saada tehtyä LC:ssä 2×24 kilon kuulilla 100 toistoa, mutta saattaa jäädä haaveeksi, koska fysiikan ja ikääntymisen lait tuntuvat tulevan vastaan”. Puolimaratonkisat kiinnostavat myös, ne voivat osoittautua kivaksi lisäksi perinteiseen nostamiseen.

Tommi koettaa muistaa, että kahvakuulaurheilu on vain harrastus ja elämäntapa, ei mikään huippu-urheilu-ura. Tästä huolimatta hän vihaa häviämistä, epäonnistuneita treenejä ja vaivoja, takapakit ärsyttää monta päivää. Jo thainyrkeilyssä Tommi piti sparraustreeneistä itseään parempia vastaan. ”Siinä herää jokin alkukantainen taistelijavaisto, eikä luovuttaminen yksinkertaisesti kuulu luonteeseeni”, hän tiivistää.

Lisää fyysisyyttä, lisää spartalaisuutta

Treenaamisesta ja kilpailemisesta puhuttaessa Tommi pohtii, että nykyajan helppo elämä on vieraannuttanut monet elämän perusasioista. Tämä onkin Tommille keskeinen motivaattori juuri kahvakuulaan: hänellä on outo romanttinen kaipuu kadonneeseen ruumiilliseen työhön: ”Liikkuminen ja fyysinen rasitus ovat osa ihmisluontoa. Toiminnallinen liikkuminen arjessa on hyvin vähäistä entisaikoihin verrattuna. En voi ymmärtää, miten joku pystyy elämään minimaalisella fyysisellä rasituksella. Koneiden ja laitteiden vankina ihminen on menettänyt itsestään olennaisen osan”, Tommi pohtii. Puhdasta fyysistä voimaa mies tarvitsee jo työssään, jossa kameroita ja muuta kalustoa kannetaan ja pidellään usein varsin epäergonomisesti.

”Kahvakuulaurheilussa pääsee hieman samankaltaiseen alkukantaiseen taistoon, kun vastassa on vain rauta, oma mieli ja aika”. Pahin vihollinen onkin henkinen tuska pitkissä sarjoissa, hän sanoo. Taistelu henkistä ja fyysistä kärsimystä vastaan on yhtä aikaa inhottavaa ja koukuttavaa: ”Kisan jälkeen saattaa ajatella, että eiköhän tämä ollut tässä, mutta seuraavana päivänä tekee taas mieli haastaa itsensä kohti uusia taistoja”.

Tommi LukkarinenSeura ja yhteiset treenit tärkeitä sekä urheilijalle että koko lajille

Kahvakuulaurheilun yksi etu on juuri se, että sitä voi harrastaa yksin eikä treeni ole sidottu tiettyyn aikaan tai paikkaan. Treeniporukan merkitys on Tommin mukaan kuitenkin iso sekä urheilijan itsensä että lajin näkökulmasta. ”Viikottainen seuratreeni tuo uuden ulottuvuuden ja on oivaa vaihtelua autotallitunnelmaan. Aiemman kamppailulajitaustan takia olen tottunut treenaamaan porukassa, pienessä kanssakäymisessä muiden harrastajien kanssa voi oppia jotain uutta”. Hän treenaisi mielellään enemmänkin porukassa, mutta elämäntilanne ja epäsäännölliset työajat rajoittavat treeniaikoja.

”Liftareiden viikkotreenit ovat antaneet omaan treenaamiseen pienen piristysruiskeen. Yksin treenatessa kangistun helposti kaavoihin, treenit ja sarjat saattavat toistaa itseään, joten seuran treeneissä voin saada uusia treeni-ideoita ja tekniikkavinkkejä omaan jumppaamiseen”. Tommin mielestä Liftarit ovat hyvin positiivista porukkaa, hampaat irvessä ei olla, vaan jumpat kulkevat kivan rennolla otteella. ”Viikkotreenien aika vaan voisi olla puolitoista tuntia, jotta ehtisi tehdä perusteellisemman treenin alku- ja loppulämpöineen”, Tommi toivoo.

Tommi näkee, että seuratoiminta on tärkeä myös lajin edistämisen kannalta: ”Jos lajista haluaa tehdä vakavasti otettavan urheilulajin, niin kyllä seurat ja seurassa treenaaminen ovat olennainen osa lajikehitystä”.

Lift me upin lukijoille Tommi toivottaa terveyttä ja hyviä nostoja!

jumppatauko