Siperian oppeja ja MM-kisakokemuksia

Tein viime viikolla yhden elämäni hienoimmista matkoista kahvakuulaurheilun luvattuun maahan. Viimeiseen asti epäröin ja reissuun lähteminen tuntui typerältä ajatukselta, mutta kannatti muutenkin kuin MM-KULTAMITALIN (!!!) takia.

Markon kanssa kisapaikalla.

Punnitus ja ilmoittautuminen kisaa edeltävänä iltana oli sekava prosessi. Ilmoitin joukkueemme Ivan Denisoville, se korvasi odottelun aiheuttaman turhautumisen. Kinkkupizzaillallisella (olen kasvissyöjä) kräkättiin Suomen joukkueen kanssa kyrillisiä kirjaimia ja selvitettiin, millaisia kilpailijoita minulla olisi vastassa. Mitalihaaveet vahvistuivat, kun selvisi ettei sarjassa ole venäläistä. Vanhojen ennätysten perusteella kovin vastus olisi kevään EM-kisoista tuttu irlantilainen, jolle hävisin hopean yhdellä toistolla.

Tuliaisia.

Unta odotellessa tein mielikuvaharjoituksia. Jos jotain olen edellisistä kisoista oppinut, niin kannattaa olla valmistautunut kaikkeen. Kävin silmät kiinni läpi, miten valmistaudun, lämmittelen, ja miten kisa menee. Mitä jos voitan, mitä jos epäonnistun (tälle soin vähiten ajatuksia). Nukuin noin kolme tuntia, mutta aamulla päätin, etten anna sen haitata. Vauvan kanssa meni monta kuukautta vähillä unilla, yhdestä päivästä selviää aina. Laitoin popin soimaan ja mietin, etten olisi missään mieluummin.

Fanikuva Anton Anasenkon kanssa.

Nostovuoroni oli noin klo 8 Suomen aikaa. En juuri koskaan treenaa siihen aikaan, mutta tänään päätin olla aamuihminen. Kisapaikan puitteet näyttivät upeilta. Myös järjestelyt toimivat vastoin ennakko-odotuksia aivan loistavasti. Kaiken kruunasi ympärillä pyörivät GS-supertähdet, fiilis alkoi nousta. Ainoa moitteet annan lämmittelyalueesta, se oli todella ahdas ja hapeton tila, kevyempiä kuulia ei ollut kuin pari. Pyörittelin nivelet, heilauttelin ja nostin 16-kiloista muutaman kerran muiden jo kärkkyessä sitä vieressä. Kahvan malli oli hyvin erilainen kuin meidän Compacteissa, mutta pinta oli todella hyvää mankkusiepparimateriaalia.

Titan-kuulat.

Menin lavalle itsevarmana, mutta kisasuoritus oli hyvin haastava. En muistanutkaan, miten paljon 10 minuutin aikana ehtii tulla ajatuksia luovuttamisesta. Rentouden puuttuminen hyydytti vasemman käden nopeasti, ja vaihdoin kättä heti, kun tahti alkoi hiipua. Edessä oli 6 minuuttia oikealla kädellä. Parin minuutin jälkeen tuntui, että homma kosahtaa. Onneksi Kalle vieressä tsemppasi, muistutti hengittämisestä ja tiedotti muiden tilanteen. Irlantilainen Michelle O Sulivan antoi todella kovan vastuksen ja melkein saavutti lopussa, mutta kiskoin viimeiset toistot raivolla, tänne asti en tullut ottamaan turpaan. Lopuksi taulussa oli 2 toiston ero, teimme molemmat omat ennätyksemme.

Taistelutoverit.

Siperia opetti ainakin sen, että kovin kilpailu käydään korvien välissä. Voittaja on se, kenellä sipuli kestää, ei aina fyysisesti kovin. Harjoitukset ennen kisaa sujuivat paremmin kuin koskaan ja tulos 220-230 olisi pitänyt olla täysin tehtävissä. Jännitys söi vähän tulosta ja paljon tekniikkaa, mutta väitän että ilman edellisen yön visualisointeja olisi käynyt huonommin. Pitää olla valmistautunut kaikkeen, mutta suhtautua välinpitämättömästi siihen mihin ei voi vaikuttaa. Otin tietenkin pienet kierrokset, kun kisan jälkeen kuuluteltiin Suomen edustajia tuomaripöytään (meidän hotellimaksuissa oli epäselvyyksiä, minusta ei oltu tehty protestia kuten luulin), tai kun palkintojenjaossa mokattiin ja kultamitalin pokkasi irkku. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Uusittu palkintokorokkeilla poseeraus.

Rakas, viisas aviomieheni ansaitsee suurimmat kiitokset siitä, että pystyin ylipäätään menemään tuohon tilanteeseen. Olen ollut pahimman luokan hermoilija, ja pelkkä yksin matkustaminen meinasi olla ylivoimaista. Hänen sanojensa mukaan, aina kannattaa mennä jos voi. Tee ennemmin kuin jätä tekemättä. Opettele suhtautumaan lungisti joka päivä, kaikissa asioissa. Ajatukset eivät ole totta, niihin voi vaikuttaa.

Suomen pieni mutta ärhäkkä joukkue. Kallen mitali ei ehtinyt kuvaan.

Kiitos joukkuekavereilleni Kalle Pyykköselle ja Marko Pääkköselle tuesta ja turvasta, sekä onnittelut huikeasta menestyksestä miesten ammattilaissarjassa. Molemmat voittivat pronssia todella kovassa porukassa.

From Russia with love.

Kiitos Suomen kotikatsomo. Kisoista lähetettiin todella laadukasta livelähetystä ja oli liikuttavaa nähdä, miten Facebookissa oli jännitetty meidän puolestamme. Kiitos Lift me up, yhteiset treenit ja tekniikkapohdinnat teidän kanssanne ovat korvaamattoman arvokkaita. Kiitos etenkin Kirsi Suomela, sinun ansiostasi tempaus on mennyt isoja harppauksia eteenpäin vuoden aikana. Kiitos Kukka Laakso, joka loit pohjan ja valmensit minua kevääseen asti. Kiitos rakas perhe, että teitte tämän mahdolliseksi.

Pus ja kohti uusia seikkailuja,
Taija